19/12/2024

Norden

Yhtäläiset mahdollisuudet, Tutkimus

Uusia tilastoja maahanmuuttajista ja kotoutumisesta Pohjoismaissa

Pohjoismainen raportti valaisee tilannetta erityisesti työmarkkinoiden ja koulutuksen osalta.

Fem flag, der repræsenterer de nordiske lande, svajer i vinden på en lys himmelbaggrund. De viser flagene fra Norge, Finland, Island, Sverige og Danmark, som symboliserer nordisk fællesskab.

Uusia lukuja maahanmuuttajista ja kotoutumisesta Pohjolassa. Kuva: norden.org

Pohjoismaissa on julkaistu uusia tilastoja, jotka kertovat, mistä maista alueelle tulee maahanmuuttajia sekä valaisevat maahanmuuttajien koulutus- ja työmarkkinatilannetta. Vuonna 2022 nettomaahanmuutto oli korkeimmillaan sitten vuoden 1990.

Tammikuussa 2022 maahanmuuttajataustaisten henkilöiden lukumäärä Tanskan, Norjan, Suomen ja Ruotsin alueella oli yhteensä 5,05 miljoonaa, joka on 18 % alueen väkiluvusta. Yli puolet heistä asuu Ruotsissa.

Raportissa kotoutuminen operationalisoidaan mittaamalla osallistumista koulutukseen ja työelämään. Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa 16–29-vuotiaista maahanmuuttajista noin 30 % opiskeli toisella asteella. Kaiken kaikkiaan korkeakoulutukseen osallistui näissä maissa maahanmuuttajista pienempi osuus kuin toisen asteen koulutukseen. Sen sijaan Tanskassa nuorista maahanmuuttajista osallistui toisen asteen opintoihin vuonna 2021 vain 13 % ja korkeakouluopintoihin 19 %. Opiskelu on myös huomattavasti yleisempää toisen polven maahanmuuttajien kuin ulkomailla syntyneiden parissa.

Ikäryhmään 20–29 kuuluvista maahanmuuttajista merkittävästi suurempi osuus on työelämän ja opiskelun ulkopuolella olevia (NEET) verrattuna toisen polven maahanmuuttajiin. Muuhun väestöön verrattuna osuus on noin kaksinkertainen. Naispuolisten maahanmuuttajien parissa NEET-osuus on järjestään miehiä korkeampi kaikissa maissa. Toisen polven maahanmuuttajien kohdalla trendi taas on päinvastainen: naisten NEET-osuus on miehiä alhaisempi.

Hiljattain maahan muuttaneiden välillä työllisyydessä on suuria eroja, mutta eri lähtömaista tulevien väliset työllisyyserot kaventuvat kaikissa maissa asumisen keston pidentyessä. Ruotsissa työllisten osuus maahanmuuttajista kasvaa jatkuvasti asumisajan pidentyessä, ja korkein työllisyysaste on yli 15 vuotta maassa asuneilla. Tanskassa ja Norjassa työllisyysasteessa sen sijaan on nähtävissä lievää laskua yli 15 vuotta maassa asuneilla.

Tiedonkeräys on toteutettu kotouttamisohjelman myöntämillä määrärahoilla ja kotouttamisesta vastaavien ministeriöiden tuella. Lue koko raportti (norjaksi, englanninkielinen tiivistelmä): ”Innvandring og innvandrere i Norden 2016-2022”.

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This