26/03/2025

Norge

Digitaitoja, Elinikäinen oppiminen, Elinkeinoelämä, Aikuiskoulutus

Satsaus työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen

Norjalaisviranomaiset ovat myöntäneet yli 87 miljoonaa Norjan kruunua luku-, lasku- ja digitaito-opetuksen järjestämiseen. Rahoitusta saa noin 300 norjalaisyritystä eri puolilla maata.

En kvinne i gul prikkete skjorte holder en presentasjon for en gruppe voksne i et moderne klasserom med bøker og datamaskiner.

Norjalaisviranomaiset ovat myöntäneet luku- lasku- ja digitaito-opetukseen.

Kompetansepluss-tuen tavoitteena on edistää matalasti koulutettujen työntekijöiden perustaitojen sekä norjan ja saamen taitojen vahvistamista.

– Selvitäksemme edessä olevista työelämän muutoksista meidän täytyy satsata ihmisiin ja antaa heille mahdollisuus oppia uutta koko elämänsä ajan. Tästä lähin entistä useammille tarjotaan osaamistäydennystä, jota he tarvitsevat pysyäkseen mukana työelämässä, sanoo tutkimus- ja korkeakoulutusministeri Sigrun Aasland (työväenpuolue).

Norjan korkeakoulutus- ja osaamisviraston hallinnoima tukimuoto on suosittu. Tänä vuonna virastoon saapui lähes 480 hakemusta, joissa haettu summa oli yhteensä melkein 250 miljoonaa kruunua.

PIAAC2

PIAAC2-tutkimuksen mukaan noin 15 prosentilla Norjan aikuisväestöstä on heikko lukutaito ja 13 prosentilla heikko laskutaito. Korkeakoulutus- ja osaamisviraston johtaja Sveinung Skulen mukaan Kompetansepluss on tärkeä tapa vahvistaa heikot perustaidot omaavien työmarkkina-asemaa. – Tämäntyyppisen koulutuksen järjestäminen työelämässä voi lisätä osallistujien motivaatiota osallistua myös muuhun osaamisen kehittämiseen, Skule kuvailee.

Lisää Kompetansepluss-tuesta (norjaksi): Regjeringen deler ut 87 millioner kroner til opplæring på arbeidsplassen – regjeringen.no

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This