01/11/2023

Sverige

Aikuisten oppiminen, Yhtäläiset mahdollisuudet

Ruotsi toisena kielenä -opetuksen vahvistaminen antaa useammille mahdollisuuden työllistyä ja hankkia elantonsa

Kunnilla ja koulutuksen järjestäjillä eri tapoja kartoittaa opiskelijan taitoja opintojen alussa.

Stärkt sfi ska få fler personer i arbete och möjlighet att försörja sig

Ruotsi toisena kielenä -opetuksen vahvistamisen on määrä antaa yhä useammalle mahdollisuus työllistyä ja hankkia elantonsa.

Ruotsissa kunnilla ja koulutuksen järjestäjillä on eri toimintatapoja siinä, miten koulutuksensa aloittavien opiskelijoiden lähtötaitoja kartoitetaan. Asia nousi esiin laatu- ja yhdenvertaisuusselvityksessä, joka koski ruotsia toisena kielenä (svenska för invandrare, sfi) opiskeleville annettavaa aikuiskoulutusta. Nyt selvityksen perusteella vaaditaan opiskelijan taitotason parempaa kartoitusta, minkä odotetaan parantavan yksittäisen opiskelijan opintojen suunnittelua. Tavoitteena on, että sfi-opinnot loppuun suorittavien määrä nousisi koko maassa.

Monet ulkomailla syntyneet ovat etäällä työmarkkinoista. Puutteellinen ruotsin kielen taito on yksi työttömyyden syistä. Ruotsin oppiminen on tärkeä edellytys sille, että ihminen pystyy työllistymään ja elättämään itseään. Myös tilapäisen suojelun direktiivin turvin Ruotsiin tulleiden ukrainalaisten on tärkeää kyetä elättämään itsensä, jos he jäävät maahan pitkäksi aikaa.

– Toiveena on, että tämä johtaa parempaan läpivirtaukseen sfi-opetuksessa. Kuntien tulee myös dokumentoida, mitä ne tekevät tavoittaakseen sfi-opetukseen oikeutetut ja motivoidakseen heitä osallistumaan opetukseen. Ennen kaikkea tavoitteena on, että entistä useammat naiset osallistuvat sfi-opetukseen, työmarkkina- ja integraatioministeri Johan Pehrson sanoo.

– Työllistyäkseen ukrainalaisilla tulee olla sellaista osaamista, jolle on kysyntää työmarkkinoilla, sekä ruotsin kielen osaamista. Niinpä on tärkeää, että myös nämä ihmiset pääsevät sfi-opetukseen, koulutusministeri Mats Persson toteaa.

Ruotsin hallituksen budjettiesityksessä vuodelle 2024 ehdotetaan, että kunnat saavat 29 miljoonan kruunun korvauksen sfi-koulutuksesta ja että niille myönnetään 80 miljoonaa kruunua ukrainalaisille suunnatun sfi-opetuksen järjestämiseen kunnallisessa aikuiskoulutuksessa.

Lisää aiheesta (ruotsiksi):

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This