27/03/2026

Norge

Harvaan asuttu alue, Elinikäinen oppiminen

Rekrytointi on muutakin kuin palkkausta – vaikuttaa yhteisörakenteeseen

Pohjoisnorjalaisessa Etelä-Varangissa kunta, erikoissairaanhoito, poliisi ja puolustusvoimat tekevät yhteistyötä ratkaistakseen osaamisen hankkimiseen ja säilyttämiseen liittyvät ongelmat. Niinpä uudessa pilottihankkeessa ei keskitytä kurssitukseen ja rekrytointikampanjoihin, vaan osaamishaasteita pyritään ratkomaan keinoilla, jotka edistävät koko paikallisyhteisön kehitystä.

Smilende soldat i uniform sammen med familie, som snakker i et lyst sykehusmiljø.

Rekrytoinnissa on kyse myös yhteisörakenteesta

Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna Etelä-Varangin hanke viittaa siihen, että pätevän työvoiman saatavuutta ei ratkaista kurssi- ja koulutustarjonnalla vaan sillä, että työntekijät perheineen saavat töitä ja jäävät asumaan paikkakunnalle. 

Mikä Etelä-Varangin yhteistyöhanke? Kyseessä on paikallinen yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on rekrytoida pitkäaikaista henkilökuntaa yhteiskuntakriittisiin palveluihin. Hankkeessa ovat mukana Etelä-Varangin kunta, erikoissairaanhoidosta vastaava Finnmarkssykehuset, poliisi ja Norjan puolustusvoimat.

Miksi nyt? Alueen strateginen merkitys kasvaa, ja valmiussektorille ja julkisiin palveluihin avautuu lisää työpaikkoja. Samaan aikaan työvoiman pysyvyys on pienillä työmarkkinoilla huonoa.

Mitä hankkeessa konkreettisesti tehdään?

  • Koordinoidaan rekrytointia työnantajien kesken;
  • etsitään töitä puolisoille/kumppaneille;
  • autetaan asunnon etsimisen ja paikkakunnalle kotiutumisen kanssa;
  • seurataan työntekijöiden kuulumisia työsuhteen alettua (ei ainoastaan rekrytointiprosessin aikana).

Mitä uutta? Työnantajat eivät enää esiinny vain erillisinä toimijoina vaan muodostavat yhtenäiset paikalliset työmarkkinat. Rekrytointi nähdään osana yhteiskuntavastuuta.

Elinikäisen oppimisen merkitys: Vakaat työsuhteet ovat edellytys työssä oppimiselle. Kun henkilöstö on pitkäaikaista, työpaikka voi toimia oppimisympäristönä, jossa tarjotaan ohjausta, jaetaan kokemuksia ja vakiinnutetaan hyviä käytäntöjä. Korkea vaihtuvuus sen sijaan syö osaamisen kehittämistä. 

Pohjoismainen relevanssi? Pohjoismaissa monilla seuduilla painitaan saman haasteen kanssa: maanlaajuisesti katsoen osaamista kyllä on, mutta osaajat eivät jää paikkakunnalle. Hanke osoittaa, että osaamispolitiikassa voi olla kyse myös asunnoista, perheistä ja paikallisyhteisöistä, ei pelkästään kursseista ja koulutuksesta. 

Sektorirajat ylittävää yhteistyötä 

Helmikuussa 2026 Etelä-Varangin kunnassa käynnistettiin uusi yhteistyöhanke, johon osallistuvat kunta, puolustusvoimat, erikoissairaanhoito ja poliisi. Tavoitteena on rekrytoinnin parantaminen. 

Ensi silmäyksellä uutinen vaikuttaa paikallisuutiselta. Klassinen syrjäseutujen haaste: liian vähän väkeä, liian pitkät etäisyydet ja useita työnantajia kilpailemassa samoista sairaanhoitajista, poliiseista ja insinööreistä. Itse asiassa hanketta kuitenkin voidaan luonnehtia pieneksi järjestelmäuudistukseksi.  

Osaamisen tuominen ei riitä 

Perinteisesti osaamispulaa on pyritty korjaamaan tarjoamalla kursseja ja koulutusta eli mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen. Jos osaavaa väkeä puuttuu, sitä on koulutettava lisää. Tämä lähestymistapa on looginen mutta riittämätön. Norjassa koulutetaan jo nyt ihmisiä moniin ammattiryhmiin, joista paikallistasolla on pula. Ongelmana ei ole ensisijaisesti puute pätevistä työntekijöistä vaan se, missä ihmiset haluavat asua. 

Etelä-Varangin neljä suurta työnantajaa – kunta, erikoissairaanhoito, poliisi ja puolustusvoimat – muodostavat yhteiset työmarkkinat. Tässä hankkeessa nämä sektorit tekevät yhteistyötä sen sijaan että kilpailisivat työntekijöistä. Kyse ei siis ole pelkästään rekrytoinnista vaan ihmisten arjesta: asunnoista, puolisoista, harrastuksista ja verkostoista. 

Perinteisesti työmarkkinapolitiikka on ollut yksilölähtöistä ja keskittynyt työntekijöiden rekrytointiin. Nykyisin liikkuvuutta kuitenkin säätelevät kahden uran taloudet. Sairaanhoitaja, lääkäri, upseeri, insinööri tai poliisi muuttaa harvoin yksin. Hänen mukanaan tulee perhe. Siksi pilottihankkeessa pyritään yhteistyössä löytämään töitä myös kumppanille tai puolisolle. Kun työnantajat järjestäytyvät paikalliseksi ekosysteemiksi neljän eri sektorin sijaan, rekrytointi edistää alueellista kehitystä.  

Rekrytoinnista on tullut valmiuskysymys 

Ei ole sattumaa, että hanke toteutetaan Pohjois-Norjassa. Mukana on myös turvallisuuspoliittinen näkökulma. Pohjoiset alueet ovat strategisesti tärkeitä. Alueelle suunnitellaan suuria puolustusinvestointeja ja uusia työpaikkoja. Ilman toimivia paikallisyhteisöjä puolustuskyvyn rakentaminen on vaikeaa. Sotilastukikohtien, sairaaloiden, poliisin ja kunnan työntekijät tarvitsevat päiväkoteja, kouluja ja kulttuuria eivätkä ainoastaan kursseja, koulutusta ja erikoistumisopintoja.

Sektoripolitiikasta paikkapolitiikkaan

Rekrytoinnissa ei ole kyse pelkästään hyvinvointipalveluista vaan myös kansallisesta kapasiteetista. Osaamispolitiikan, asuntopolitiikan ja aluepolitiikan täytyy toimia yhdessä. Tämän pilottihankkeen kiinnostavin puoli ei ole se, keitä siihen osallistuu vaan se, että siinä poiketaan perinteisestä sektorilogiikasta. 

Tässä hankkeessa Etelä-Varanki on käynnistänyt yhteisen ongelman ratkaisemiseksi paikkalähtöisen yhteistyön, jossa jokaisella sektorilla on omat yhteiskunnalliset tehtävänsä.

Lisätietoa hankkeen taustoista (norjaksi): Kommunen, forsvaret, sykehuset og politiet med nytt samarbeid om rekruttering – regjeringen.no

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This