14/12/2022

Sverige

Monimuoto-opetus, Yhtäläiset mahdollisuudet, Elinkeinoelämä

NVL mukana TRANSVAL-EU-hankkeessa

NVL on vuodesta 2021 ollut mukana EU-hankkeessa, jonka aiheena on niin kutsuttujen monialaisten taitojen validointi.

NVL i samverkan med TRANSVAL-EU

NVL mukana TRANSVAL-EU-hankkeessa

Aikuisten oppimisen pohjoismainen verkosto NVL on vuodesta 2021 ollut kumppanina EU-hankkeessa, jonka nimi on TRANSVAL-EU. Hanke liittyy niin kutsuttujen monialaisten tai pehmeiden taitojen (transversal competences) näkyväksi tekemiseen ja validointiin. NVL:n validointi- ja ohjausverkosto seuraa hanketta ja tuo siihen pohjoismaista näkökulmaa. Yhteistyö tehostuu vuonna 2023, kun verkostot pohtivat yhdessä, millainen merkitys monialaisilla taidoilla on Pohjoismaissa validointi- ja ohjausprosesseissa. Molemmat verkostot ja hankkeen koordinaattorit kokoontuivat hiljattain tilannearvion merkeissä.

TRANSVAL-EU-hankkeesta

Työnantajat painottavat yhä enemmän monialaisia taitoja, kuten viestintätaitoja, yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä digitaitoja, mutta niiden rooli ohjaus- ja validointiprosesseissa on yleensä pienehkö. Hankkeen tavoitteena onkin lisätä ohjaus- ja validointiammattilaisten osaamista ja voimavaroja, jotta he voivat luoda toimivia järjestelmiä ja prosesseja auttaakseen ihmisiä selviämään tulevaisuuden moninaistuvassa todellisuudessa, tarkastelemaan maailmaa avoimin mielin mutta kriittisesti sekä työskentelemään yhdessä. Lisäksi hankkeessa pyritään vahvistamaan alan ammattilaisten, päättäjien ja muiden tahojen välistä yhteistyötä.

Innovatiivisia menetelmiä

Transval-EU ehdottaa innovatiivisia menetelmiä non-formaalin ja informaalin oppimisen avulla hankitun monialaisen osaamisen validointiin (VNFIL). Menetelmiä testataan viidessä pilottimaassa, jotka ovat Itävalta, Belgia, Italia, Liettua ja Puola. Testauksen tarkoituksena on tarkentaa monialaiseen osaamiseen kuuluvia taitoja, minkä jälkeen tavoitteena on integroida hankkeesta saadut opit validointi- ja ohjausprosesseihin.

Eurooppalainen politiikkakonferenssi Ruotsissa 2023

Hankkeen politiikkatuloksia kerrotaan loppukonferenssissa, joka pidetään Ruotsissa 7.–8. kesäkuuta 2023. Konferenssipaikaksi valittiin Ruotsi osin siksi, että Ruotsi on EU:n puheenjohtajamaa vuonna 2023. Lisäksi tavoitteena on luoda synergioita pohjoismaisen ja eurooppalaisen validointityön välille ja tukea pohjoismaisen tulevaisuuden osaamista koskevan agendan toteutusta.

Lue lisää hankkeesta (englanniksi).

Lue lisää ohjaus- ja validointiammattilaisten osaamisprofiilista (englanniksi).

Co-funded by the Erasmus+ Programme of the European Union logo

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This