26/04/2024

Norge

Yhtäläiset mahdollisuudet, Elinikäinen oppiminen, Motivaatio

Koulutusten räätälöinnillä lisää väkeä työelämään

Norjan korkeakoulutus- ja osaamisvirasto on julkaissut artikkelin uudesta räätälöidyn koulutuksen mallista, jonka toivotaan helpottavan Norjan työvoimapulaa.

Tilpasset opplæring for å få flere inn i arbeidslivet

Uuden koulutusmallin tavoitteena on helpottaa työvoimapulan aiheuttamia haasteita Norjassa.

Vuoden 2022 tilastojen mukaan 15–61-vuotiaista norjalaisista on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella jopa 500 000. Näistä 100 000 on alle 30-vuotiaita. Norjassa on pulaa työntekijöistä etenkin neljällä sektorilla. Terveysalalla on jatkuva pula sairaanhoitajista, lääkäreistä ja muista terveydenhuollon ammattilaisista. Vihreiden elinkeinojen alalla tarvitaan uudistuvaa energiaa ja ympäristöteknologiaa, ja pätevät insinöörit ovat siksi kysyttyjä. Myös IT-alalla tarvitaan työntekijöitä, mutta opiskelupaikkojen lisäämisestä huolimatta kysyntä ylittää tarjonnan. Niin ikään koulutussektorilla on kova pula opettajista; kouluilla on haasteita saada rekrytoiduksi ja pidetyksi töissä taitavia kasvatusalan osaajia.

Elokuun 1. päivänä 2024 esiteltiin uusi moduulimuotoinen koulutusmalli, johon on tarkoitus siirtyä kaikissa aikuisten perusasteen ja toisen asteen opinnoissa. Uusi opiskelumalli on suunniteltu sopimaan paremmin aikuisten elämätilanteeseen, ja ensi alkuun se otetaan käyttöön 13 ammattikoulutusohjelmassa, jotka ovat hyvin kysyttyjä työelämässä.

Yhteiskunnan kannalta on toivottavaa pienentää sosiaaliturvamenoja, vähentää syrjäytymistä, tilkitä osaamiskuilut ja korjata työvoimapula. Järjestämällä oikealla tavalla räätälöitävää aikuiskoulutusta voimme sekä vähentää työvoimapulaa että tarjota entistä useammalle pääsyn työelämään. Osaamiseen on panostettava, ja yhä useammalle on annettava mahdollisuus kantaa kortensa kekoon.

Artikkeli on luettavissa (norjaksi) täältä
Raportti tulevaisuuden osaamistarpeista Fremtidige kompetansebehov

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This