13/10/2020

Norden

Aikuiskoulutus, Aikuisten oppiminen

Aikuisten uraohjaus Pohjoismaissa

Aikuisten uraohjaus luo pohjaa tietoisille ja mielekkäille uravalinnoille ja auttaa aikuisia käsittelemään elämässä eteen tulevia muutoksia ja siirtymiä.

Aikuisten uraohjaus Pohjoismaissa

Aikuisten uraohjaus Pohjoismaissa

Uraohjauksen ja uuden tiedon avulla aikuisia tuetaan tunnistamaan koulutuksessa, työssä ja vapaa-ajalla hankittua osaamista ja kehittämään osaamistaan harkitessaan uusia uramahdollisuuksia. Ohjauksen avulla heitä motivoidaan tutustumaan myös kokonaan uusiin aloihin ja uriin. Päätösten tekemisen ja toteuttamisen taidon parantaminen on tässä tärkeässä osassa.

Uraohjauksessa huomioidaan aikuisten uravalintoihin vaikuttavat tärkeät yhteiskunnalliset tekijät, mikä osaltaan rakentaa tasa-arvoista ja kestävää yhteiskuntaa. Aikuisille on tarjolla tukea heidän omassa yhteiskunnallisessa kontekstissaan, kun he pohtivat arvojaan ja kiinnostuksensa kohteita. Näin he voivat tarkastella itseään uusin silmin ja haastaa minäkuvaansa.

Laadukas uraohjaus on neutraalia, kaikkien saatavilla olevaa, ammattialoista tai instituutioista riippumatonta toimintaa, jonka keskiössä on yksilö. Uraohjausta antaa pätevä ohjaaja, jolla on työssä tarvittava osaaminen ja tietoisuus työn eettisistä velvoitteista. Uraohjausta voidaan antaa työpaikoilla, oppilaitoksissa tai muissa yhteisöissä.

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

En lärare skriver på whiteboardtavlan framför elever i ett ljust klassrum.

29/06/2026

Island

Regeringen godkänner fortsatt arbete med tydligare ramverk för skolor på gränsen mellan skolnivåer. Regeringen behandlade i början av juni, förslagen från en arbetsgrupp som utrett privatdriven undervisning som befinner sig mellan gymnasie- och högskolenivå.

En kvinna bär ett litet barn i famnen på en solig äng i varmt kvällsljus.

26/06/2026

Island

I juni firades TINNAs tioårsjubileum. TINNAär en insats riktad till ensamstående föräldrar som står utanför arbetsmarknaden och har brottats med långvariga sociala svårigheter. Syftet är att stärka föräldrar i deras föräldraroll, förbättra livsvillkoren för dem och deras barn.

Maria do Carmo Gomes

24/06/2026

Europa

A yearly meeting place to discuss this important issue has been organised by the European Basic Skills Network (EBSN) in Lisbon 17-19 June 2026.

Share This